Vanamot kertovat

Vanamot kertovat

Sydämessäni on jo pälvi kesälle. En muista milloin olisin näin innokkaana ja toivorikkaana odottanut tulevaa kesää. Monet edellisistä kesistä ovat menneet sytostaattien aiheuttamassa huurussa ja tokkurassa, uni armahtajana. Katson olohuoneeni ikkunasta. Näen kalliota,...
Oi onnea

Oi onnea

Tein oman valokuvasarjan vuonna 2012 julkaistuun näyttelyyn. Yritin käsitellä syöpään liittyviä lieveilmiöitä kohderyhmänä he, joilla ei ole omakohtaista kokemusta aiheesta. Jälkikäteen minua on vähän nolottanutkin tuo draama, varsinkin oheisen morsiankuvan...

Hei Kevät!

Eilen oli 15 astetta lämmintä. Olen ottanut pyörän pois talviteloilta ja aloittanut työmatkapyöräilyn muutama viikko sitten. Haravoin viikonloppuna. Istutin herneitä, porkkanaa ja salaattia. Olen varannut lentoliput Lontoon matkaa varten. Suunnittelen syksylle asioita...
Tasapainoilua rakkaudessa ja surussa

Tasapainoilua rakkaudessa ja surussa

Vaimoni kuoli triplanegatiiviseen rintasyöpään todella nopeasti: vain vuosi ja kaksi kuukautta diagnoosin jälkeen. Kirjoitan tarinamme toivoen, että se auttaa muita kuoleman kohtaamisessa. Avain tästä matkasta selviytymiseen on tasapaino. Kenenkään ei pitäisi joutua...