Eilen oli 15 astetta lämmintä.

Olen ottanut pyörän pois talviteloilta ja aloittanut työmatkapyöräilyn muutama viikko sitten.

Haravoin viikonloppuna.

Istutin herneitä, porkkanaa ja salaattia.

Olen varannut lentoliput Lontoon matkaa varten.

Suunnittelen syksylle asioita äidin kanssa.

Hymyilen joka aamu.

Jokainen aamu vähän enemmän ja leveämmin.

En ole enää huolissani päivittäin. Vain ajoittain.

Kaikkein suurin tunne on ilo.

Ilo keväästä, saapuvasta kesästä, läheisistä ja lisääntyvästä valosta!

Hei Kevät, tervetuloa. Olen valmiina!

Tytär

ÄITI: Rakastan merta, rauhoitun metsän tuoksusta, ilahdun koiramme leikeistä, olen kiitollinen kaikista läheisistäni, nauran kun naurattaa ja itken kun itkettää. Sairauden ja surun kanssa tunnen olevani ajoittain avuton. Olen 58-vuotias, ja sairastanut rinta- ja munasarjasyöpää viisi vuotta. Tyttäreni samanaikainen rintasyöpä opetti minulle, kuinka tärkeää on olla kuuntelija, näkijä ja vierellä kulkija heikkoina hetkinä. Olen huvittunut siitä, että tunnistaisin tyttäreni kädet satojen käsiparien joukosta. Se on hyvin vahvistava tunne. Kuljemme oikeasti ja symbolisesti samaa matkaa käsi kädessä.

TYTÄR: Sain rintasyöpädiagnoosin huhtikuussa 2016. Olin 32-vuotias, aktiivinen ja liikunnallinen nuori nainen. Tällä hetkellä tilanteeni on hyvä, käyn 6 kk:n välein seurannassa BRCA1 -geenivirheeni vuoksi ja koetan palata aktiiviseen elämääni takaisin, oman jaksamiseni rajoissa. Äidin sairaus vie henkisiä voimia. Olen monesti miettinyt sitä, kuinka vaikeaa on iloita omista terveistä päivistä, kun äidillä niitä ei enää ole. Voimaa saan luonnosta ja ystävistä.