Joulukuinen tervehdys Bedfordista!
Täällä kirjoittelee Oonasofia, fysioterapeutti ja tanssitieteen maisteri. Takanani on myös taivalta tanssijana ja tanssinopettajana, ja tällä hetkellä asun Englannissa, missä opetan tulevia tanssijoita yliopistossa.
Tekeillä on projekti, joka sai alkunsa, kun alkusyksystä otin yhteyttä Siskot ry:n Tiinaan ajatuksenani tehdä tanssifilmi, joka voisi taiteellisen arvonsa lisäksi lisätä tietoisuutta sekä Siskot ry:n toiminnasta, että teistä siskoista. Haluan filmillä tuoda näkyviksi ja kuuluviksi niitä ajatuksianne, jotka eivät yleensä päädy ihmisten tietoisuuteen. Moni teistä vastasikin nettikyselyyn – lämmin kiitos siitä! Nämä tekstit tulevat olemaan keskiössä niin luomisprosessissa kuin lopulta valmistuvassa filmissä itsessään.
“Syöpäpotilaalle voi puhua normiasioista eikä tarvii puhua hartaalla äänellä.”
Takana on jo useita tapaamisia tanssijoitteni kanssa, ja olemme edenneet kohti liikkeen luomista teksti edellä. Tekstiin tutustuttiin aluksi kukin omassa rauhassaan ja ajan kanssa. Ajatuksia on jaettu pitkin matkaa sekä tekstin että liikkeen herättämista ajatuksista ja kokemuksista. Keskustelua, oivalluksia ja ajatuksia tuntuu riittävän loputtomiin ja lukeminen on ollut pysäyttävä ja silmiä avaava kokemus. Kasassa on upea porukka läsnä olevia ja kiinnostuneita tanssijoita, jotka rehellisesti myönsivät, kuinka monenlaisia väärinkäsityksiä syöpään ja sen kanssa elämiseen liittyen heillä on ollut. Niinkuin aika monella meistä on.
“Jaksa kysyä, miten menee. Hän ei aina jaksa vastata, mutta kysy silti.”
Tunteita on koettu laidasta laitaan, ja koreografin asemassa oli onnellinen olo, kun ryhmän sisällä vallitsee salliva ja turvallinen ilmapiiri. Aloitamme aina tapaamisemme lukemalla ja palauttelemalla tekstit mieliin, ennen kuin aloitamme liikkeen työstämisen. Olemme käyttäneet autenttista liikettä luomiskeinona. Autenttinen liike on menetelmä, joka perustuu sisältä tuleviin impulsseihin. Sitä käytetään meditatiivisena ja jopa osana psykoterapiaprosesseja, mutta tässä tapauksessa taiteellisena menetelmänä, jossa pyritään antamaan tilaa uudenlaiselle, sisältäpäin kumpuavalle liikkeelle. Autenttisessa liikkeessä on perinteisesti yksi todistaja kullekin liikkujalle; olemme toteuttaneet liikettä sekä ryhmässä että pareittain. Liikkujat liikkuvat silmät suljettuna. Tämän myötä on syntynyt yksinkertaista, kaunista, vapautunutta ja mielenkiintoista liikettä, jota on ollut hypnoottista katsella. Liike kumpuaa sisäisistä impulsseista ja ennen kaikkea tekstistä. Jollain tavalla teksti puhuu liikkeen läpi.
“Minä olen ihminen.”
Erään tanssijan kommentti:
”My experience of being in the project so far has been very eye opening. I hadn’t used authentic movement as a way of expressing myself before, and am really enjoying the freedom and non-judgemental way of working. Every time I re-read the script I am touched by the testimonies and stories of these women living with cancer, and hope to do them proud with this project.
(Tanssiprojektiin osallistuminen on ollut silmiä avaavaa. En ole aiemmin käyttänyt autenttista liikettä itseilmaisussa, ja nautin kovasti työskentelyn vapaudesta ja tuomitsemattomuudesta. Aina kun palaan teksteihin, olen liikuttunut syövän kanssa elävien naisten kertomuksista, ja toivon, että teemme heidät ylpeiksi projektillamme.)
“Minulla on monta tarinaa kerrottavana.”
Lämpimästi tervetuloa seuraamaan projektin etenemistä!
Tanssiterveisin,
Oonasofia
Oonasofia Saukkonen on kolmekymppinen fysioterapeutti ja tanssitieteilijä. Hän opettaa tanssitekniikkaa, koreografiaa ja tanssitieteen perusteita yliopistossa Englannissa. Oonasofian mielenkiinto on ennenkaikkea tanssin ammattilaisten ja harrastajien hyvinvointiin liittyvissä teemoissa sekä tanssin hyödyissä eri ihmisryhmille, ei ainoastaan tanssijoille. Tanssissa häntä kiinnostaa liike, joka ihmisestä itsestään kumpuaa – sallien ja pakottamatta: jokaisella on oikeus tanssiin ja jokainen osaa tanssia.
kiitos, Oonasofia kuulumisista. Projekti vaikuttaa onnistuneelta ja olevan hyvällä alulla. Tosin insinööriminäni ei välttämättä vielä taivu ymmärtämään kaikkia tanssitieteen ja -taiteen hienouksia, vaan silti uskon, että tästä työskenetelystä on niin teille kuin kaikille meille Siskoillekin suuri hyöty. Jään odottamaan prosessin etenemistä…