Kekkosen Suomeen syntyneenä minut aivopestiin jo varhain uskomaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen, jossa me pienen maan kansalaiset olemme urheasti saavuttaneet parempaa laatua kuin missään muualla. Uskoin vilpittömästi, että suomalainen jäätelö on maailman parasta ja arvaatte ilmeeni, kun maistoin ensimmäistä kertaa italialaista jäätelöä. Samantapainen pettymys kohtasi minua aikuisena, kun jouduin tekemisiin syövän kanssa potilaan näkökulmasta. Syöpätutkijana olin kulkenut laput silmillä ja en ollut pohtinut Kelan ja sairasvakuutuksen asettamia realistisia rajoituksia lääkkeiden saatavuuteen. Olin vilpittömästi luullut, että kun lääkekehitystie on kuljettu loppuun ja lääke on läpäissyt ensi prekliiniset ja sitten kliiniset tutkimukset, se on potilaiden saatavilla. Näin ei kuitenkaan ole. Potilaat joutuvat odottamaan korvattavuuspäätöstä jopa useita vuosia eivätkä saa tarvitsemaansa lääkettä.

Verrattuna kehitysmaihin, meillä ei ole mitään valittamista, mutta miksi rima pitäisi laskea niin alas? Syövän rutiinitapaukset hoidetaan Suomessa hyvin asuinpaikasta riippumatta, mutta haasteellisemmissa tapauksissa tasa-arvo ei toteudu. Asun kaupungissa, jossa on yliopistosairaala ja kaiken lisäksi olen saanut oman lääkärin, joka on yksi Suomen johtavista rintasyöpäspesialisteista. Hän seuraa alaansa ja kirjoittaa uusimmista tutkimustuloksista kuulumisia muille suomalaisille lääkäreille. Lääkärini ymmärtää kuitenkin potilaan arjen realiteetit, eikä kirjoita sellaista reseptiä, jota Kela ei korvaa ja jonka kustannuksiin potilaalla ei ole varaa.

Me potilaat olemme muutakin kuin kasvainmöykky tai kohonnut kolesteroliarvo. Toinen syövänhoidon epäkohta Suomessa on liiallinen medikalisaatio ja, että ihmistä ei oteta huomioon kokonaisuutena, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tähän syyllistymme me potilaat yhtä lailla kuin lääkärit. Otan esimerkiksi syöpää yksinkertaisemman ongelman, verenpainetaudin. Potilas on pettynyt, jos saa vaivaan lääkkeiden sijaan kehotuksen muuttaa ruokavaliota. Tai mahdollisesti hän ottaa lääkkeet, mutta syö suolaa entiseen tapaan ja toteaa voivansa tehdä niin, koska lääkkeet kompensoivat ongelman. En syyllistä verenpainetautia sairastavia potilaita, saati syöpäpotilaita. Virallisen ohjeen mukaan ruokavaliolla ei voi vaikuttaa syövän etenemiseen suuntaan tai toiseen. Kuitenkin samoissa ohjeissa kehotetaan välttämään esimerkiksi greippiä ja mäkikuismaa tiettyjen lääkkeiden kanssa, sillä niillä on vaarallisia yhteisvaikutuksia. Olen varma, että vastaavasti on ruokavalioita, joilla olisi lääkehoitoa tukevia vaikutuksia. Sellaisista on jonkin verran tieteellistä tutkimusnäyttöä, mutta lääketieteen opetukseen tai klinikkaan, tämä tieto ei ole päässyt. Syynä lienee, että asia on monimutkainen. Se vaatisi lääkäriltä paneutumista asiaan ja potilaalta sitoutumista ja motivaatiota. Ehkä tulevaisuudessa?

Minulla on ystävä ja kollega, jonka avulla sain tarvitsemani lääkkeen. Olen etuoikeutettu. Pidän velvollisuutenani tukea lääkehoitoani ja siksi yritän vahvistaa immuniteettiani terveellisellä ruoalla, liikunnalla ja positiivisilla ajatuksilla. Kuulin toisesta tapauksesta, jossa Kelan ensin antama kielteinen päätös muuttui myönteiseksi, kun tunnettu poliitikko puuttui asiaan. Näin sen ei pitäisi olla. Ylilääkitseminen on huono asia, mutta kun lääkettä tarvitaan, sen pitäisi olla yhdenvertaisesti kaikkien saatavilla. En hyväksy selitystä, että yhteiskunnalla ei ole varaa maksaa uusia, kalliita hoitoja. Vanhatkaan syöpälääkkeet eivät ole halpoja, ja sairauslomat, puhumattakaan työkyvyttömyyseläkkeestä tai ennenaikaisesta kuolemasta vasta kalliita ovatkin. En tarkoita, että rankkoja hoitoja pitää määrätä, jos niistä ei ole hyötyä. Hoitopäätösten pitäisi perustua terveyttä lisäävään ja elämänlaatua parantavaan hoitoon. Sivistysyhteiskunnassa potilaita ei laiteta arvojärjestykseen eikä elinkuukausille ole hintalappuja.

Syöpätutkijana olen edelleen idealisti ja toivon, että saavuttamamme tulokset johtavat parempiin hoitoihin – kaikille!

Kirjoittaja on Johanna Tuomela; solubiologian dosentti, rintasyöpätutkija ja syöpäpotilas.