Valokuvarunonäyttelyni teokset ovat syntyneet halusta kuvittaa ja sanoittaa syöpämatkaan liittyviä kokemuksia, ajatuksia ja tunteita. Valokuvarunot heijastelevat vertaisten kanssa käytyjä keskusteluita, vertaistuen ja yhteyden kokemisen merkitystä.
Luonnon, erityisesti joutsenten valokuvaaminen on minulle tärkeä ja rakas harrastus. Siksi sairastuessani tuntuikin erityiseltä löytää korvaamatonta vertaistukea Siskoista, missä sattumalta juuri joutsenilla on kaunis symbolinen merkitys.
Näyttelyteosteni joutsenkuvat olen kuvannut vuosien varrella eri paikoissa Suomessa. Runoihin olen ammentanut haiku- ja tankarunouden tekniikasta, tavujen maailmasta. Minua kiehtoo ajatus siitä, miten voi onnistua sanoittamaan oleellisen rajatulla tavumäärällä.
Ajatuspoimintoja valokuvarunojen takaa
Matka
Syöpämatkassa on monta vaihetta ja jokaisessa vaiheessa on monta tasoa. Tälle matkalle joutuneet kohtaavat erilaisin lähtökohdin ja resurssein varusteltuina sairastumisen hetkelliset ja pysyvät vaikutukset, lyhyen ja pitkän aikavälin seuraukset sekä näkyvät ja piiloon jäävät muutokset. Syöpämatkalaisen elämä pysähtyy ja jatkaa kulkuaan samaan aikaan. Se on ikään kuin erillinen reissu, mutta nivoutuu kuitenkin erottamattomaksi osaksi elämän- ja ihmisyyden matkaa.
Yhteys
Syöpähoitojen rankkuus iskee kovaa ja korkealta. Hoitosykli hallitsee kaikkea. Se on yhtä aikaa loputtoman uuvuttavaa ja sairaalla tavalla turvallista. Pitää vain pysyä muiden sinulle tekemässä suunnitelmassa ja kestää. Elämää suurempi tuki ja turva on heistä, joiden kanssa tuon syklin ja sairauden eri vaiheet voi jakaa. Heistä, jotka tunnistavat hiljaisuudessakin yhteisen kielen. Heistä, joiden kanssa käydään syvääkin syvemmällä ja noustaan pintaan. Ei kovin paljoa pinnan yläpuolelle, mutta saamaan happea kuitenkin. Ja ihmeellistä kyllä, sillä pienelläkin hapen määrällä saattaa onnistua tuntemaan pakahduttavaa onnea ja keveyttä.
Lista syöpähoitojen erilaisista sivuvaikutuksista ja pysyvistä jäljistä on järjettömän pitkä ja absurdi. Sen kaiken hulluuden kestäminen vaatii mustaakin mustempaa huumoria ihan kaikesta. Myös kuolemasta ja pelosta. Myös kivusta ja kärsimyksestä. Tarvitaan heitä, jotka voivat yhtyä nauruun vaikka samalla itkettäisi. Matka etenee vuorovedoin. Riittää, että aina on joku, joka on hetken verran hitusen vahva.
Perspektiivi
Sairastuneen oma rooli vaihtelee ulkopuolisesta analyyttisesta tarkkailijasta itseensä käpertyneeseen, hengenveto kerrallaan selviytyvään potilaaseen. Ja kaikkea siltä väliltä. Selviytyäkseen sitä tarvitsee erilaisia rooleja, näkökulmia ja olemisen intensiteetin vaihtelua. On mahdollisuus ja pakko luoda itsestään uusia versioita annetuilla resursseilla. Jostain joutuu luopumaan ja jotain ottamaan tilalle. On harjoiteltava hahmottamaan olevaa ja tulevaa uusilla työkaluilla.
Omien rajojen tunnistamisen ja asettamisen haaste juoksee kilpaa syöpämatkalaisen rinnalla. Säätelyn opettelu ottaa aikansa ja saattaa vaatia ensin mustavalkoisempia joko-tai -asetuksia sekä-että -asetusten sijaan. Paradoksaalisesti samaan aikaan kaikki muuttuu ja pysyy ennallaan. Se näkyy arjessa ja ihmissuhteissa tragikoomisina tilanteina, mutta myös yllättävinä mahdollisuuksina.
Oivallus
Aina syöpämatka ei pääty paranemiseen, vaan syöpä pysyy, uusiutuu tai leviää. Elämä ei jatkukaan vaan se päättyy. Raastava riisuttu realiteetti. Suru, pelko, helpotus ja syyllisyys heillä jotka jäävät. Kysymys, miksi minä elän? Mikä määrä kiitollisuutta riittää? Syöpä kulkee mukana aina. Myös heillä, jotka paranevat.
Kontrollin ja ei-tietämisen tilan välinen suhde on usein häilyvä. Luottamus ja toivottomuus vaihtelevat hetken sisällä. Oivallus siitä, ettei ole mitään taistelua, ei suurta draamaa. Se helpottaa ja huojentaa. On vain pieniä tekoja ja hetkellisiä hyväksyviä ajatuksia. Arki pitää kiinni elämässä, toivo tihkuu sisään tiivisteistä.
Katso video YouTubessa.
Lämpimästi tervetuloa valokuvarunonäyttelyyni
muutama ta-vu syövästä
2.3–28.3.2025
Sellon kirjaston Vitriinigalleria
Leppävaarankatu 9, Espoo
Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina.
Näyttelyterveisin
Heidi Turunen
