”Jos lääkärit sanois, että mulle ei ikinä voitais tehä tätä leikkausta, niin mä luulen, et se on aika musertavaa. Että sitten mä joudun elämään näiden kanssa sitten loppuelämäni… Ja se ois tosi masentavaa.”

Mitä sinä olet tehnyt ansaitaksesi elämän?

Elämä, tuo suunnaton lahja, jonka saamme kerran pyyteettömästi meille ojennettuna. Olen miettinyt tätä kysymystä usein syöpätaipaleeni aikana, erityisesti ennen uusia hoitoja tai operaatioita. Teen tämän siksi, että saisin pitää elämäni.

Olin onnekas, sillä sytostaatit eivät pudottaneet hiuksiani. Muistan tosin ikuisesti ihmisten tsemppauksen siitä, että ne ovat vain hiukset. En koskaan nähnyt tätä prosessia pelkästään hiusten menettämisenä vaan myös todisteena siitä, että sisälläni kasvaa jotain pahaa ja tappavaa. Miksi minun pitää käydä kaikki tämä läpi, kun suurin osa ihmisistä kiittämättöminä jatkaa arkeaan ja saa terveen arkensa ilmaiseksi? Ei, ei hyvät terveet kanssaihmiset, ne eivät ole vain hiukset.

Kesällä pari vuotta sitten tärisin peiton alla. Kolmannen sytostaattitiputuksen jälkeen mietin, että tämä on tässä. Jos elämä vaatii tämän jatkuakseen, en tiedä enää, onko se sen arvoista. Jokainen syövän läpi käynyt tietää sen kivun ja tuskan, mitä hoidot aiheuttavat. Jos ei fyysisesti, niin ainakin henkisesti. Jossain vaiheessa jokaisella käy mielessä ajatus siitä, että kuolema olisi ehkä sittenkin se miellyttävin vaihtoehto. Kehoni on temppelini – minulle se on syövän myötä muuttunut enemminkin rakennusvirheitä täynnä olevaksi remontoijan unelmaksi.

Tekstini aloittanut lause on ohjelmasta Kauneuden hinta. Sen sanoi nuori nainen, jonka elämä oli ollut hankalaa raskauden pilattua hänen jo valmiiksi pienet rintansa. Ulkonäkökeskeiselle täydellisyyden tavoittelulle ei riitä enää tavallinen normaali elämä, kun taas meille sairaille se on ainoa, mitä haluamme. Tuo lause jäi kummittelemaan mieleeni niin irvokkaana koko viikoksi, etten vieläkään pysty ajattelemaan asiaa ilman suunnatonta raivoa.

Toivon, että uudet rintasi toivat elämääsi sisällön, jotta sitä on miellyttävä jatkaa. Toivon samalla, että huomenna astellessani pois syöpäpolilta, olen saanut kolme kuukautta lisää elinaikaa.