Olin suunnitellut, että kirjoitan ensimmäisen tekstini onnesta. Olin jo kirjoittanut paperille valmiiksi asioita, joista olen kiitollinen.

Sitten heräsin tähän aamuun, eikä äiti vastannutkaan aamukahvipöydästä laittamaani tekstiviestiin. Koetin soittaa aamupäivällä ja ruokatunnilla, turhaan. Mitä pidemmälle päivä eteni, sitä ahdistuneempi olin. Iltapäivällä sairaanhoitaja soitti minulle, samalla hetkellä pala nousi kurkkuun. Luojalle kiitos, hän oli tavoittanut äidin. Tosin huonokuntoisena. Illalla ambulanssi vei äidin ensiapuun.

Olen 34-vuotias nainen, kannan BRCA1-geenivirhettä ja olen sairastanut rintasyövän v. 2016. Äitini on 58-vuotias syöpäkroonikko, hän kantaa samaa geenivirhettä. Meidän molempien elämä kääntyi ylösalaisin alkuvuodesta 2013, kun äiti sai ensimmäisen diagnoosinsa. Siitä lähtien olemme kulkeneet tätä matkaa, jolle kukaan ei halua. Viime vuonna istuttiin samaan aikaan sytostaattitipassa, minä Meilahdessa ja äiti Kotkassa. Nyt minä olen palannut työelämään, äidin hoidot jatkuu.

Eilen istuin äidin sängyn päädyssä ja seurasin hiljaa äidin olemusta. Mietin sitä, kuinka vuodet ovat muuttaneet häntä pohdiskelevaksi ja jotenkin pienemmäksi. Huomaan eläväni kvartaaleissa. Ajattelen, että ”Voi, kun äidin kunto olisi hyvä joulukuussa. Tehtäisiin vielä se yhteinen jouluretki Prahaan.” Haluan uskoa siihen, että me vielä istutaan lämpimät glögilasit käsissä Prahan joulumarkkinoilla ja syödään herkkuja.

Tytär

Kuva: Sonia Pihlajamäki Lumo Photography

ÄITI: Rakastan merta, rauhoitun metsän tuoksusta, ilahdun koiramme leikeistä, olen kiitollinen kaikista läheisistäni, nauran kun naurattaa ja itken kun itkettää. Sairauden ja surun kanssa tunnen olevani ajoittain avuton. Olen 58-vuotias, ja sairastanut rinta- ja munasarjasyöpää viisi vuotta. Tyttäreni samanaikainen rintasyöpä opetti minulle, kuinka tärkeää on olla kuuntelija, näkijä ja vierellä kulkija heikkoina hetkinä. Olen huvittunut siitä, että tunnistaisin tyttäreni kädet satojen käsiparien joukosta. Se on hyvin vahvistava tunne. Kuljemme oikeasti ja symbolisesti samaa matkaa käsi kädessä.

TYTÄR: Sain rintasyöpädiagnoosin huhtikuussa 2016. Olin 32-vuotias, aktiivinen ja liikunnallinen nuori nainen. Tällä hetkellä tilanteeni on hyvä, käyn 6 kk:n välein seurannassa BRCA1 -geenivirheeni vuoksi ja koetan palata aktiiviseen elämääni takaisin, oman jaksamiseni rajoissa. Äidin sairaus vie henkisiä voimia. Olen monesti miettinyt sitä, kuinka vaikeaa on iloita omista terveistä päivistä, kun äidillä niitä ei enää ole. Voimaa saan luonnosta ja ystävistä.