Moi! Te saitte laittaa mulle kysymyksiä ja tässä ensimmäisessä postauksessa vastaan kantasolusiirtoa koskeviin kysymyksiin.

Allogeeninen kantasolusiirto on siis toimenpide, jossa potilaalle annetaan terveen ihmisen kantasolut. Terveet solut hyökkäävät sitten jäljelle jääneitä syöpäsoluja vastaan. Minulle kantasolusiirto tehtiin Hodgkinin lymfooman parantamiseksi.

Nyt tammikuussa 2021 pikkuhiljaa tuntuu, että kantasolusiirrosta on jo sen verran aikaa, että siitä pystyy puhumaan. 

Minulle tehtiin siirto Turussa Tyksissä 29.5.2020. Periaatteessa kantasolusiirrossa siis annetaan aluksi esihoito, jotta kehon oma puolustusjärjestelmä menee nollaan ja ottaa uudet kantasolut vastaan. Minulle esihoitona käytettiin korkea-annoksista sytostaattia. Tämän jälkeen luovuttajan verenkierrosta kerätyt solut tiputetaan siirron saajalle. 

Olin sairaalassa yhteensä 6 viikkoa. Kantasolusiirron aikana pitää siis olla omassa huoneessa infektioeristyksessä. Ensimmäiset kaksi viikkoa sujui aika hyvin. Toki sytostaatit väsyttivät ja aiheuttivat liudan muitakin ongelmia. Musta tuntuu, että kaksi viikkoa on aika, minkä pystyn olemaan sairaalassa. Sen jälkeen alkaa aina voimat loppua ja suunta mennä alaspäin. Mieliala alkaa laskea. Olisin ehkä voinut sinnitellä loppuajan, mutta sitten tuli vastoinkäymisiä. Mulle nousi kuume. Se oli korkeimmillaan 40 astetta ja jatkui 2,5 viikkoa. Sinne meni mun viimeisetkin voimat. En jaksanut  tehdä mitään. Joinain päivinä en jaksanut edes katsoa puhelinta. Liikuin lähinnä vessan ja sängyn väliä, koska oli pakko. Itkin päivittäin. En jaksanut enää. Mutta kun oli pakko. Lopulta kuume saatiin pois ja asiat alkoivat näyttää paperilla vähän paremmilta. Mutta olo ei ollut oikeastaan yhtään parempi. Kunto oli ihan nollassa. Muistan, että mun äiti sanoi mulle, että näytin ihan 2-vuotiaalta kun kävelin. Jalkojenkin lihakset oli niin huonossa kunnossa, että kävely oli hidasta ja hoipertelevaa. Eikä siinä vielä kaikki. Mielenterveys on sitten asia erikseen. Kyllä se sekottaa päätä kun joutuu olemaan niin pitkään sairaalassa ja käymään tuommoista läpi. 

Olin sairaalasta päästyäni pitkään allapäin. Olin surumielinen ja lannistunut. En nähnyt hyvää edessä päin. Kaikki tuntui turhalta. Mikä järki koko hommassa oli kun siitä tuli hirveästi kaikkia vaivoja ja nyt joutuu syömään paljon lääkkeitä? Päällimmäisenä mulla on jäänyt mieleen huono olo. Sitä jatkui pari kuukautta sen jälkeen kun pääsin sairaalasta. Kaikista pahinta oli matkustaa aina kahden viikon välein Oulusta Turkuun kontrolleihin. Ja kun oli hirveä nälkä, mutta ei pystynyt oikein syömään mitään. Mulla oli myös syksyllä kovia polvikipuja, mutta ne on onneksi loppuneet. Helposti voisi ajatella, että kun kantasolusiirto on tehty niin kaikki on tavallaan ohi. Kaiken maailman takapakit kuitenkin kuuluu tähän hommaan. Se on tietty yksilöllistä, mutta itse olen syksyn aikana joutunut kolme kertaa Turkuun osastolle, joko jonkun virusinfektion tai käänteishyljinnän takia. 

Vaikka se ei silloin siltä tuntunutkaan niin mun vointi alkoi pikkuhiljaa paranemaan. Tällä hetkellä kun siirrosta on noin 8 kuukautta, voin tosi hyvin ja kuntonikin on kohentunut paljon. Heti siirron jälkeen jaksoin kävellä vain muutaman metrin matkoja, nykyisin jo parin kilometrin matkoja! Kantasolusiirto oli mulle viimeinen hoito, joka pystyisi parantamaan tän taudin kokonaan. Ja tällä hetkellä tilanne onkin mainio, sillä syöpä on remissiossa!

Vaikka nämä kokemukset kuulostaa varmasti hirveältä niin en vaihtaisi niitä pois. Sain kuitenkin uuden mahdollisuuden elämään ja kaikki on ollut sen arvoista. Halusin kuitenkin kirjoittaa totuudenmukaisesti omista kokemuksistani. Vaikka välillä tuntuisi epätoivoiselta, niin kyllä niistä syvistäkin vesistä noustaan. Haluan myös kiittää mun äitiä, joka kävi joka päivä kattomassa mua sairaalassa ja on muutenkin ollut yksi tärkeimmistä tuista mulle koko tänä aikana.

Kiitos kun luit! Vastaan seuraavassa postauksessa sairauteni alkuvaihetta koskeviin kysymyksiin. 

Aleksandra

Voit esittää Aleksandralle kysymyksen tästä linkistä.