Se tuli ihan puskista… noinhan me ihmiset usein sanomme, kun tapahtuu jotain odottamatonta, yleensä ei niin mukavaa. Rintasyöpädiagnoosi nuorelle kaikin puolin hyvätapaiselle naiselle on mitä suurimmassa määrin tieto puskista, kun välttämättä lääkärikään ei syövän mahdollisuutta ole aluksi ymmärtänyt. Puskista tulee myös tieto esimerkiksi rintasyöpädiagnoosista silloin, kun puhtaan mammografian jälkeen tunteekin rinnassaan kyhmyn.

Melkoisesta puskasta tulee tieto myös silloin, kun kohtuullisen hyväkuntoinen eläkeläisnainen (allekirjoittanut) saa yhtäkkiä tietävänsä sairastavansa leukemiaa.

Puskista -tapauksissa on kuitenkin tietty ero. Rintasyöpädiagnoosista hoitojen alkamiseen menee joskus jopa kuukausi, jona aikana sairastuneella on mahdollisuus järjestellä elämäänsä ja kalenteriaan. Puskista tullut leukemiadiagnoosi kuitenkin näyttää vaativan hoidon aloittamisen heti, tässä ja nyt. Eli ei pienintäkään mahdollisuutta käväistä kotona kertomassa tapahtuneesta ja noutamassa hammasharjaa, ei mahdollisuutta ruveta siivoamaan kalenterista menoja ja tapaamisia monen tulevan kuukauden ajaksi. Että semmoinen puskista tulo.

Vaan näillä menen, luotan siihen, että lähipiiristä löytyy sopivaa luuydintä siirrettäväksi jossain hoidon vaiheessa. Toivon, että näiden hoitojen avulla saisin taas joskus merkata kalenteriini menoja ja tapaamisia, joista on minulle iloa. Nythän näistä toisten kalenteroimista tapahtumista on minulle hyötyä pikemmin kuin iloa.

Kirjoittaja on Seija, rintasyövän sairastanut äiti, mummo ja puoliso, joka toimi ennen pakollista hoitokatkoa Siskot-yhdistyksen jäsensihteerinä. Hän harrastaa purjehdusta ja valokuvausta.

”Nyt maisemakuvaus on mahdollista vain Kolmiosairaalan ikkunasta länteen; vaatinee pikkuisen kekseliäisyyttä…”