Täytin keväällä 35 vuotta. Syntymäpäivieni johdosta olen saanut normaalien kontrollikutsujen lisäksi kutsuja 35-vuotistarkastuksiin sekä kaupungilta että työterveydeltä. Mikä hieno etuoikeus se onkaan! Monessa muussa maassa tällaiset asiat tulee itse muistaa, huolehtia ja maksaa. Suomessa pääset seulontaan ja terveystarkastukseen ilmaiseksi. Sinut jopa kutsutaan tarkastukseen.
Koin kuitenkin melkoisen yllätyksen, kun saavuin omaan joukkoseulontaani:
Aikani oli arkipäivänä puolilta päivin. Odottelin siinä muiden jonottavien kanssa, kunnes hoitaja kutsui minut nimellä toimenpiteeseen. Hoitaja pahoitteli sitä, että hän joutuu hyppimään kahden huoneen välillä; toisessa huoneessa otetaan verikokeet ja toisessa papa-kokeet. Hän vaikutti väsyneeltä ja hieman ärtyisältäkin. Kysyin, mistä moinen johtuu. Hoitaja kertoi, että yksistään tuona päivänä jo 11 henkilöä oli jättänyt tulematta ilmaiseen joukkoseulontaan varatulle ajalle. Tämän vuoksi hän kävi välillä auttamassa kollegoitaan verikokeiden kanssa. Hoitaja pahoitteli myös sitä, ettei halukkaille papa-kokeeseen tulijoille ollut antaa aikoja, koska ne on varattu vuositarkastuksille: niille, joihin ihmiset eivät saavu. Eivätkä edes peru varattuja aikoja.
Ymmärsin, että tilanne on se, ettei halukkaille löydy aikoja julkiselta puolelta, koska ajat on varattu henkilöille, jotka eivät peruuta ajanvarausta tai saavu paikalle. Mitä resurssien hukkaan heittämistä!
Monesti gynekologinen syöpä on aluksi varsin oireeton, siksi nämä seulonnat ovat erityisen tärkeitä.
Toivon, että jokainen, joka lukee tämän kirjoituksen, näkisi sen vaivan, että jatkossa osallistuisi joukkoseulontoihin tai edes peruisi aikavarauksensa. Tietenkin suosittelen seulontaan osallistumista oman terveyden vuoksi.
P.S. Minun seulontani sujui hyvin ja tulokset olivat puhtaat. 🙂
Tytär
Kuva: Heidi Turunen
ÄITI: Rakastan merta, rauhoitun metsän tuoksusta, ilahdun koiramme leikeistä, olen kiitollinen kaikista läheisistäni, nauran kun naurattaa ja itken kun itkettää. Sairauden ja surun kanssa tunnen olevani ajoittain avuton. Olen 58-vuotias, ja sairastanut rinta- ja munasarjasyöpää viisi vuotta. Tyttäreni samanaikainen rintasyöpä opetti minulle, kuinka tärkeää on olla kuuntelija, näkijä ja vierellä kulkija heikkoina hetkinä. Olen huvittunut siitä, että tunnistaisin tyttäreni kädet satojen käsiparien joukosta. Se on hyvin vahvistava tunne. Kuljemme oikeasti ja symbolisesti samaa matkaa käsi kädessä.
TYTÄR: Sain rintasyöpädiagnoosin huhtikuussa 2016. Olin 32-vuotias, aktiivinen ja liikunnallinen nuori nainen. Tällä hetkellä tilanteeni on hyvä, käyn 6 kk:n välein seurannassa BRCA1 -geenivirheeni vuoksi ja koetan palata aktiiviseen elämääni takaisin, oman jaksamiseni rajoissa. Äidin sairaus vie henkisiä voimia. Olen monesti miettinyt sitä, kuinka vaikeaa on iloita omista terveistä päivistä, kun äidillä niitä ei enää ole. Voimaa saan luonnosta ja ystävistä.
