Valitse sivu

Kunnianhimo. Korkealle kurottelu. Unelmien jahtaaminen. “Jos jotain oikein kovin haluat, niin kovalla työllä saat sen.” Krooniseksi jääneen syövän myötä kunnianhimo ropisee kuin vanha laasti seinistä. Alussa kuvittelin, että tekemällä parhaani saavutan myös parhaan tuloksen. Kontrollikuvien myötä tämä naiivi ajatus muuttui kerta toisensa jälkeen jopa masentavaksi tekijäksi. Kun tauti on pysähtynyt, olenko silloin ollut laiska?

Alussa pettymys oli vallitseva tunne, kun rankkojen hoitojaksojen jälkeen tauti olikin pysynyt ennallaan. Olin odottanut suurta muutosta parempaan ja kun tätä ei tapahtunutkaan, koin olleeni huono syöpäpotilas. Vaikka kuinka toivon ja yritän, ei tauti sittenkään suostu nukahtamaan. Mitä teen väärin, miksi minä en parane?

Syövän myötä on pakko opetella nauttimaan status quosta, tuosta muuttumattomuuden auvoisesta tilasta. Nykyään jokaisen kontrollikäynnin jälkeen huokaisen helpotuksesta taudin ollessa samassa tilassa kuin aikaisemmin. Vaikka kuinka toivon ja uskon, on ihmeiden tapahtuminen hyvin epätodennäköistä. Jos koko ajan tähtää korkeammalle ja eteenpäin, ehtiikö silloin ihailla tarpeeksi maisemia?

X