Valitse sivu

Viime viikkoina olen pohtinut paljon ulkonäköasioita.

Osaksi ehkä tämän hassun hiuspehkon vuoksi. En ole raaskinut leikata sitä, kun se nyt kasvaa niin vallattomasti. Sain äidiltä kihartimen lainaan, jotta saan muotoiltua hiuksia edes johonkin malliin.

Painon nousu on myös mietityttänyt, mutta tällä lääkityksellä se taitaa olla melko normaalia.

Tämän matkan aikana kehoni ja kehonkuvani ovat muuttuneet valtavasti. Matkalla on ollut monia vaiheita.

Hiusten menettäminen ei ollut minulle vaikea paikka, enemmän surin kulmakarvoja ja ripsiä. Kulmakarvattomana ja kortisonin turvottamana en oikein tunnistanut peilikuvaani. Oli kummallista, että hiukset, kulmat ja ripset tippuivat, mutta säärikarvat jäivät. Silloin ajattelin, että “Tämä se nyt todella huono vitsi on!”

Viime vuoden marraskuussa minulta poistettiin molemmat rinnat ja tyhjiin “tissipusseihin” siirrettiin molemmin puolin selkälihakset. Tätä leikkaustekniikkaa kutsutaan LD-kielekkeeksi. Leikkauksen jälkeen rinnat ovat olleet tunnottomat ja nännittömät, vielä keskeneräiset.

NYT olen uuden edessä, ehkä jollain tapaa matkalla takaisin omaan naiseuteeni. Minulle nimittäin tehtiin viime viikolla nännit l. mamillarekonstruktio. Ja olen niistä ihan käsittämättömän ylpeä! Olen kulkenut rinta rottingilla, vaikka tiedän hyvin, ettei lähes kukaan ole edes tiennyt nännittömyydestäni. Olo on nyt kokonaisempi, se on kummallista ja aiheuttaa monenlaisia ajatuksia: “Olenko näin pinnallinen? Miten näin pieni asia voi vaikuttaa niin suuresti itsetuntoon?”

Olen ollut onnekas, kun olen saanut olla saman kirurgin potilaana koko tämän korjausprosessin ajan. Tiedän, että se ei ole itsestäänselvyys ja iloitsen joka kerta, kun lääkäri sanoo “Nähdään sitten seuraavalla kerralla”. Se on turvallinen tunne.

Tytär

ÄITI: Rakastan merta, rauhoitun metsän tuoksusta, ilahdun koiramme leikeistä, olen kiitollinen kaikista läheisistäni, nauran kun naurattaa ja itken kun itkettää. Sairauden ja surun kanssa tunnen olevani ajoittain avuton. Olen 58-vuotias, ja sairastanut rinta- ja munasarjasyöpää viisi vuotta. Tyttäreni samanaikainen rintasyöpä opetti minulle, kuinka tärkeää on olla kuuntelija, näkijä ja vierellä kulkija heikkoina hetkinä. Olen huvittunut siitä, että tunnistaisin tyttäreni kädet satojen käsiparien joukosta. Se on hyvin vahvistava tunne. Kuljemme oikeasti ja symbolisesti samaa matkaa käsi kädessä.

TYTÄR: Sain rintasyöpädiagnoosin huhtikuussa 2016. Olin 32-vuotias, aktiivinen ja liikunnallinen nuori nainen. Tällä hetkellä tilanteeni on hyvä, käyn 6 kk:n välein seurannassa BRCA1 -geenivirheeni vuoksi ja koetan palata aktiiviseen elämääni takaisin, oman jaksamiseni rajoissa. Äidin sairaus vie henkisiä voimia. Olen monesti miettinyt sitä, kuinka vaikeaa on iloita omista terveistä päivistä, kun äidillä niitä ei enää ole. Voimaa saan luonnosta ja ystävistä.

X